Jessica Uussaari ja Bålder
Tämä konsertti on kutsu pysähtyä hetkeen, muistaa läheinen ja tuntea, että ketään ei jätetä yksin. Se on lämpöä, kauneutta ja joulun ydintä – ja siksi täydellinen lahja sekä itselle että tärkeälle ihmiselle.
Luvassa on kaunis kokonaisuus upeita ja unohtumattomia joululauluja.
Tule kokemaan unohtumaton ja koskettava ilta, missä klassisen musiikin ammattilaiset osoittavat virtuoosisuutta samalla kun Jessica luo herkän ja koskettavan tunnelman Bålder – kvartetin säestyksellä.
Esiintyjät
Jessica Uussaari
Jessica Uussaari on karismaattinen artisti; laulaja ja viulisti.
Positiivisuutta huokuva lahjakas taiteilija ei ole jättänyt ketään kylmäksi tulkintataidoillaan, monipuoilisella ohjelmistolla ja upean valovoimaisella live-esiintymisellään.
Suuremman yleisön tietoisuuteen Jessica on tullut mm. The Voice of Finlandista upeilla ja koskettavilla vedoillaan.
Artisti on ollut mukana lukuisissa kiertueissa solistina, taustalaulajana ja viulistina. Jessica kiertää suomen isompia festareita Ressu Redfordin yhtyeessä toimien laulajana ja viulistina.


Bålder – Kvartetti
Bålder-kvartetti on vuonna 2018 Suomessa perustettu jousikvartetti, jonka jäsenet ovat Emil Hartikainen (viulu), Andrew Ng Wen Hao (viulu), Vadim Grumeza (alttoviulu) ja Tommi Wesslund (sello). Yhtye voitti perustamisvuonnaan Florida Keysin kansainvälisen kamarimusiikkikilpailun ja debytoi Carnegie Hallissa ja Mozarthausissa myöhemmin samana vuonna. Yhtye on Kuhmon Kvartettiakatemian ja Hollannin Kvartettiakatemian jäsen. Bålder-kvartetti tekee tällä hetkellä yhteistyötä kansainvälisen Candlelight Concerts — konserttisarjan kanssa.
“Jouluna kukaan ei ole yksin.”
Esityspaikat:
-
Liput myynnissä Ticketmasterissa 2.12.2025 lähtien.
Hämeenlinna, Suomen Kasarmin Upseerikerho
20.12.2025 klo 18:00